Perheliikunta


Astmaviikko 1.-6.5.: Koko perheen liikuntalaululeikit ovat hyvää äänen huoltoa.
29.04.2012

Hengitysliitto muistuttaa Astmaviikolla äänenhuollon tärkeydestä. Astma on lasten ja nuorten yleisin pitkäaikaissairaus. Hengityssairaus koskettaa koko perhettä.

- Erityisesti astmaa sairastavan ääni saattaa särkyä helposti, näin tapahtuu etenkin puheen alussa, kertoo Hengitysliiton liikunnan suunnittelija Janne Haarala.

Jos astmaatikolla on ongelmia äänen kanssa, kannattaa asia ottaa puheeksi hoitavan lääkärin kanssa. Lääkitystä voidaan säätää esimerkiksi kokeilemalla toisia lääkkeitä tai -yhdisteitä. Myös kotikonsteja äänen hoitamiseen löytyy.

Kosteutta ja kuorolaulua

Kurkunpää tarvitsee kosteutta, jota saa esimerkiksi vettä juomalla ja höyryä hengittämällä. Myös vesipiippuinhalaattoria voi kokeilla. Nenän limakalvoja voi kosteuttaa nenähuuhtelukannulla. Limaa irrottava apuväline on puhalluspullo, jossa olevan letkun läpi puhalletaan ilmaa veteen.

Janne Haarala antaa myös muita vinkkejä äänen huoltoon:

- Lauleskele, hyräile tai rallattele! Koko perheen liikuntalaululeikit ovat hyvää äänen huoltoa. Kuorolaulu on astmaatikollekin oivallinen harrastus. Jos et ole laulavaa tyyppiä, lue vaikka ääneen, kunhan käytät ääntäsi eri tavoin sitä kuitenkaan liikaa rasittamatta. Perheen yhteiset lukuhetket vaikka ennen nukkumaanmenoa yhdistävät ja rauhoittavat mainiosti koko perhettä. Muista huokaista syvään, nauraa ja haukotella aina välillä, se rentouttaa kurkunpäätä.

Lepoa rasittuneelle äänelle

Ääntä rasittavat muun muassa flunssa, kylmä ja kuiva ilma ja pölyt. Kevätaikaan ilmassa on runsaasti katupölyä ja siitepölyä, jotka aiheuttavat monille astmaatikoille oireita. Flunssan aikana ja kylmässä tai pölyisessä ilmassa äänen on hyvä antaa levätä. Jatkuva rykiminen rasittaa äänihuulia, parempi on yskäistä kerralla kunnolla. Myös liian kovaa puhuminen on äänelle haitaksi. Puhelimessa korottaa helposti ääntään, siksi omaan äänenkäyttöön puhelimessa kannattaa kiinnittää huomiota, samoin välttää puhumista ulkona ja melussa.

Lisätietoja www.hengitysliitto.fi

- - -

Huolletaan yhdessä ääntä tutun "Karhu nukkuu” laululeikin avulla

SANAT:

”Karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä.

Ei ole vaaraa kellään, näin sitä leikitellään.

Karhu nukkuu, karhu nukkuu…

Eipäs nukukaan!”

LEIKKIOHJE:

- Yksi leikkijä on karhu. Hän menee maahan/lattialle pieneen kippuraan, kasvot alaspäin.

- Muut leikkijät tekevät karhun ympärille piirin.

- Laulua laulaen kierretään piirissä ympyrää.

- Kun tullaan kohtaan: ”Eipäs nukukaan!”, karhu herää ja yrittää ottaa piiriä kiertäneitä kiinni. Piirissä olijat juoksevat karhua karkuun.

- Kiinni saadusta tulee uusi karhu piirin keskelle.

 

PS.

Hengitysliitto ja monet muut lapsiperheiden asialla toimivat toimijat järjestävät lauantaina 30.6. Tampereella koko perheen tapahtuman.