Perheliikunta


Nyt mennään mäkeen ja sopalle!
20.02.2012

Aikaisemmin laskiaismäessä kuului huutaa: ”Pitkiä pellavia”. Mitä pidemmälle kelkka liukui, sen pidemmäksi pellavan uskottiin tulevana kesänä kasvavan.

Monet seurakunnat ja muut toimijat järjestävät perhetapahtumia. Esimerkiksi Hyvinkään ja Nurmijärven seurakuntien vuosittain toistuvaan laskiaistapahtumaan Sääksissä kuuluu kaikkia laskiaisen perinteisiä ulottuvuuksia: mäenlaskun lisäksi voi ratsastaa, hiljentyä kappelissa, kiertää rukouspisteitä, kohdata muita ihmisiä, syödä hernekeittoa ja pannaria tai paistaa makkaraa.

Terhi Makkonen Hyvinkään seurakunnasta kertoo, että suositussa tapahtumassa on säästä riippuen ollut noin 700 -1000 ihmistä.

”Sääksissä on mitä mainioin pulkkamäki ja ympäristö on ulkoiluun kutsuva”, sanoo Terhi.

Laskiaisen jälkeen hiljennetään tahtia

Käytössä on seurakuntien vierekkäisten leirikeskusten sisätilat ja keittiöt, joissa saa valmistettua satoja annoksia hernesoppaa. Laskiaisen ruokiin kuuluvat meillä suomalaisilla laskiaispullat ja hernekeitto. Koska laskiaisen jälkeen alkava paasto merkitsi ihmisille aiemmin lihasta ja muista herkuista luopumista, laskiaisena syötiin mahat täyteen. Mitä rasvaisempi ruoka oli, sen parempi.

Siis jos laskiaisena pöllyää lumi, pitäisi sen jälkeen alkavana paastoaikana pöllytä vääränlaiset elämäntottumukset. Pääsiäiseen kestävä paasto kutsuu hiljentämään tahtia ja rakentamaan ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia rukouksen ja yksinkertaisempien elämäntapojen avulla. Silloin kysellään mm. tarvitsenko elämääni kohtuullistamista? Voinko liikkua ympäristöystävällisemmin? Voinko antaa muille enemmän aikaa?